TEHOVALMENNUS

 TEHOVALMENNUS

Huippu-urheiluun käytettävä raha on kasvanut vuosi vuodelta ja sitä kautta resurssien kasvu on ollut merkittävää. Tämän lisäksi mukaan ovat tulleet raharikkaat narsistit, jotka omistamalla seuroja, pyrkivät rakentamaan omaa henkilöimagoaan inhimillisemmäksi ja ihmisläheisemmäksi. Mielestäni tämä tarve oman imagon kiillottamisesta syntyy kaikille rikkaille seuraomistajille. Euroopan huippusarjojen mestareiden kaltaisten seurojen omistajien tarkoituksena on tietenkin tehdä rahaa, mutta tuottoa lasketaan myös sille, että seurajohtajien tekemiä harmaanalueen ratkaisuja katsottaisiin läpisormien. Näin varmasti tehdäänkin vähintäänkin siinä paikallisessa yhteisössä, johon rikkaan omistajan panostukset ovat tuoneet valtavasti mielihyvää ja mahtavia kokemuksia.

Tätä toimintaa voi siis helposti verrata valmennukselliseen tehotuotantoon. Valmentajan tarkoitus on mahdollisimman lyhyessä ajassa saattaa urheilijalle mahdollisimman paljon tietoa, jonka toivotaan realisoituvan osaamiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa. Samoin toimivat myös seuraorganisaatioihin pesiytyneet raharikkaat omistajat, joten voidaan siis puhua opitusta tai jossain tapauksissa myös vaaditusta toimintakulttuurista.

Tehovalmennusta ja -leiritystä tarjoavat varsinkin joukkuelajien seurat sekä lajiliitot. Mielikuvaa oman toiminnan erinomaisuudesta pidetään yllä luomalla brändiä jonkin julkisuudesta tutun henkilön ympärille, jonka erinomaisuus valuu osallistujille alle viikon tehojaksolla. 

Vanhemmat ymmärtävät oman Jani-Petterin tai Tiina-Liisan olevan etuoikeutetussa asemassa, jos heidät valitaan teholeiriryhmään. Tässäkin toiminnassa nopeus on valttia, koska huippuvalmennuksen leiripaikkoja on aina rajoitetusti. Hinta on vain hidaste ja harjoituspaikan etäisyys ainoastaan järjestelykysymys. Jani-Petterin ja Tiina-Liisan osallistuminen eurooppalaisen huippuseuran tai entisen huippupelaajan teholeirille tekee perheelle samaa kuin rikkaiden panostus joukkueen rakentamiseen... kirkastaa omaa imagoa hyvänä vanhempana ja antaa mahdollisuuksia vetää rennommin leirityksen jälkeen.

Toinen tapa tehovalmentaa on järjestää tehovalmennusta seuran sisällä, lisämaksusta tietenkin. Osassa seuroista osallistuja valintaa tekevät lajin raudanlujat ammattilaiset, joiden arviointi perustuu poikkeuksetta valmiuksiin ja kykyihin. Osassa seuroista osallistujia otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä ilman mitään sen kummempaa kriteeristöä. Seuratoiminnassa tehovalmennusta ei enää nykypäivänä kutsuta tehovalmennukseksi vaan lisäharjoitukseksi.

Omaan itsekin kokemuksia molemmista toiminnoista. Real Madridin jalkapallokoulun kolme päiväinen tehovalmennus möi mielikuvaa tulevista supertähdistä sekä mahdollisuudesta tulla Real Madridin valmentajien huomaamiksi täällä kaukana pohjolassa. Todellisuudessa espanjalaisvalmentajat eivät olleet Real Madridin organisaatiosta, mutta riittävän läheltä myydäkseen brändiä. Olen myös ollut vetämässä erilaisia tehovalmennusryhmiä sekä seuran lahjakkaimmille että vapaasti ilmoittautuneille. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa tarkoitus on ollut viedä uskomattoman erinomainen tieto-taito pelaajille lyhyessä ajassa. Vapaasti ilmoittautuneiden ryhmässä tarkoituksena on ollut tarjota lapsille ja nuorille lisäliikunta mahdollisuus.

Omat parhaat kokemukseni liittyvät hetkiin, jolloin tarjottuun lisäliikunta mahdollisuuteen on osallistunut lähes koko joukkue eli sama ryhmä, joka harjoittelee myös iltapäivisin tai iltaisin. Tällöin lisäliikunta mahdollisuus antaa mahdollisuuden syventää ryhmäharmonian tavoittelua, joukkue flow:ta. Varsinkin aamulla tapahtuvat lisäharjoitukset nuorten kanssa opettavat lisäksi suhtautumista liikunnalliseen elämän tapaan myös kilpaurheilun ulkopuolella. Kun joukkueen toimintakultuurin toisteisuutta vaaditaan myös lisäharjoittelussa, on tilanne flow:n ja harmonian löytymiselle avoimempi.

Jos jolle kulle ei tullut selväksi mielipiteeni tehovalmenuksen tarpeellisuudesta, voin sen alleviivata olevan turhaa. Kuten sana teho kertoo, on sen tarkoituksena minimoida aikamäärä käytettyyn energiaa. Kammottava ajatus oppimisesta eli muistamista missään kontekstissa. 

Urheilijat eivät ole Henry Fordin kehittämän liukuhihna -mallin osasi vaan psyykkis-fyysisiä kokonaisuuksia, juurikin mentallisella painotuksella. Vaikka Henry Ford itse määritti liukuhihnan nopeuden, johon työntekijöiden piti adaptoitua, mikäli halusivat pitää työpaikkansa, ei valmentaja voi tehdä samaa ulkopuolista määritystä urheilijalle. 

Mikäli olette joskus syyllistyneet samankaltaiseen ajatteluun ja toimintamalliin kuin minä urheilijoiden kohtelussa, kannustan teitä palaamaan itsensä kehittämisen taitojen peruskysymyksien äärelle sekä miettimään valmentajuutesi juuri syitä. Sieltä oikeat vastaukset sinulle aina löytyvät.