OMA MATKANI VALMENTAJAKSI 1

OMA MATKANI VALMENTAJAKSI 1

Kahden edellisen kirjoitukseni lukeminen helpottaa sinua ymmärtämään joitakin termejä, joita käytän tässä tarinassani. Tarinassa, jossa yritän kuvailla tapahtumia, jotka ovat ajaneet minut itsensä kehittämisen tielle.

Olin teollisen yhteiskunnan valmentajuuden tuote omalla pelaajaurallani, joka ei kuitenkaan ole mitenkään merkittävä, kun sitä katselee yleisen menestymiskäsityksen kautta. Ei merkittävää pelimäärää kansallisessa pääsarjassa tai ulkomailla, saatikka maajoukkuetoiminnassa. Kuitenkin pääsin olemaan useamman vuoden osana tuon ajan kansallisen pääsarjajoukkueen tai siksi haluavan joukkueen toimintakulttuuria. Koko urheilijauran ajan olen kuitenkin ollut mukana toiminnassa, jossa teollisen yhteiskunnan valmentajuus on ollut vallalla oleva toimintakulttuuri.

Muistan jo pelaajurani aikana jonkin verran kipuilleeni sen kanssa, ettei tekemisiä mitenkään perusteltu meille vaan harjoitteita teetettiin ilman kyselyjä. Tuon ajan kulttuurissa valmentaja oli korkein auktoriteetti ja toimintoja ei osattu tai uskallettu kyseenalaistaa, vaikka miten päättömiltä teetetyt harjoitteet siinä hetkessä ja varsinkin jälkeenpäin tuntuvatkin.

Valmentajaurani alkoi siis, nykyajan valmentajuuden näkökulmasta, hyvin haastavista lähtökohdista. Toteutinkin ensimmäiset vuodet opittua sekä opeteltua toimintamallia teollisen yhteiskunnan valmentajuudesta. Sisälläni asui kuitenkin jo tuolloin jonkinlainen "kapinallinen" sillä en koskaan halunnut vetää niitä päättömiä harjoitteita, joita olin omalla pelaajaurallani joutunut tekemään. Tein kuitenkin paljon oletuksia ja virheratkaisuja, jotka eivät auttaneet pelaajia parhaalla mahdollisella tavalla. 

Omaksi pelastuksekseni luen tyttöjalkapallotoiminnassa aloittamisen, se opetti minulle nykyvalmentajuuden taitoa, empatiakykyä. Siitä syntyi sivutuotteena palo suojella tyttöjalkapalloa ja huutaa arvostusta tälle hienolle osalla isoa jalkapalloperhettä. Tein siinäkin hetkessä parhaani, mutta osaamiseni lajista oli niin vajaa, että yritin peitellä sitä kovemmalla äänellä huutamisella.

Muutto uuteen ympäristöön Tampereelle, on ollut oman kehittymiseni kannalta yksi tärkeimmistä kehittymisen askeleista kohti tätä hetkeä. Kuopiossa olin tottunut tekemään asioita enemmän itsekseni, koska olin seuran ainut päätoiminen työntekijä. Nyt uusi maailma, vertaistukijoineen ja vahvemman seuratoimintakulttuurin osalta, avasivat silmiäni vaikuttavan valmentamisen osalta. Enää ei tarvinnut tehdä asioita itsekseen vaan ideoiden pallotteluja oli arkipäivää. 

Seuran luomaa uutta strategiaa ja toimintamalleja otettiin käyttöön testaamalla, arvioimalla ja muuttamalla. Dynaamisuus ja rohkeus oli läsnä joka hetkessä. Tämä lisäsi myös sisäitä tarvettani jalkapallon laji- ja sisältöosaamisen suunnalta ja ymmärrys tiedon puutteesta konkretisoitui useasti. Peilasin tekemistä useasti kokemuksiini, en niinkään tutkittuun tai todennettuun tietoon. Tästä syystä opiskelin peliä paljon niiden neljän vuoden aikana, jotka vietin Tampereella.

Muutaman vuoden jälkeen Tampereella minulle tuli vahva tunne siitä, että minun tulisi itse kokea Veikkausliigan arki, jotta voisin paremmin auttaa nivelkohdassa olevia nuoria pelaajia saavuttamaan unelmia Veikkausliigapelaaja-statuksesta. Kun tavoitetta vastaava tehtävä aukesi Rovaniemellä, päätin tarttua siihen ja oppia lisää.

Seuraava merkittävä itseni kehittämisen hetken koen olleen juurikin Rovaniemellä kun sain työskennellä Toni Koskelan kanssa. Tonin järjestelmällinen ja pedanttitapa järjestellä peli ja sen vaiheet loogiseksi kokonaisuudeksi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Nyt Tampereella etsimäni ja opiskelemani tieto pelistä alkoi jäsentymään omaan päähäni sanoiksi ja teoiksi. Tuona aikana Rovaniemellä työtehtäviini kuului myös valmennuspäällikön työ ja sen asettamat vaatimukset tehtävistä töistä jäsenteli omat ajatukseni pelistä. Tästä konkreettisin esimerkki Rovaniemen Palloseuran uudistettu valmennuslinja vuodelta 2018-2019.

Kaksi seuraavaa itsensä kehittämisen ja ihmissuhde taitojen kehittymisen paikkaa osuivat toiselle Kuopion jaksolle. Itsensä kehittämisen taitojen korostuminen osuu aikaan, kun työskentelin osana valmennustiimiä, jossa sen johtajan arvomaailma ja toimintamallit olivat mahdollisimman kaukana omistani. Ajatusmaailmamme ja valmennusfilosofiat eivät kohdanneet juuri millään osa-alueella. Tämän lisäksi koko yhteiskunnan toimintamalleja ravistellut ensimmäinen Korona -aalto levisi leviämistään. Tuo yhdistelmä pakotti minua palaamaan peruskysymyksen äärellä eli Kuka minä olen? Tästä "pakotuksesta" olen tällä hetkellä enemmän kuin kiitollinen, sillä tunnistan itsestäni edelleen niitä haitallisia ja pinttyneitä toimintatapoja, joihin olisin ilman pysäytystä tai pakottamista todennäköisesti ajautunut syvemmälle ja syvemmälle. Onneksi olin jo tuohon aikaan henkilö, joka halusi oppia uutta eikä kyynistyä. Minultä löytyi myös tuohon aikaan rohkeutta kertoa etten voinut hyvin ja sen ansiosta asiat muuttuivat parempaan suuntaan.

Jälkimmäinen opinpaikkani oli kun sain toimia isona palasena Simo Valakarin valmennustiimiä. Simon uskomattoman hyvät ihmissuhde taidot ja kyky kuunnella ja sitouttaa ympärillä olevat ihmiset toimimaan yhteisen hyvän eteen oli itselleni ennen kokematonta. Kiireettömyys, kyselyt, kuunteleminen, kannustaminen ja kiittäminen olivat Simon arkityökaluja ihmissuhde toiminnassa. Halusin opetella ja oppia samanlaista toimintakulttuuria myös omaan työkalupakkiin. Tämä reilun kahden vuoden oppikoulu Simon johtamassa ryhmässä lisäsi ihmissuhdetaitojani sekä nosti sen tärkeyttä omassa valmentajuuden kehittämisessä. Se sai myös aikaan sen, että Kuka minä olen -kysymyksen lisäksi pääsin keskustelemaan itseni kanssa kysymyksestä Millaiseksi haluan tulla? Itseni kehittämisen taitojen korostaminen valui myös suoraan yksittäisten pelaajien kehittämisen laariin, kun teimme tätä itsetutkiskelu matkaa yhdessä muutaman luottopelaajan kanssa.

Kun oma tilaisuuteni saada unelmatyöni Kuopiossa tipahti eteeni, koin vahvasti olevani valmis sekä sisältöosaamisen että itsensä kehittämisen taitojen osalta päävalmentajan tehtävään. Ihmissuhdetaitojen opettelua päätin tehdä yhdessä valmennustiimin ja pelaajin kanssa, jotta meidän kaikkien maksimaalinen potentiaali sekä voimavarat tulisivat otettua käyttöön. Tein päätöksiä yhdessä sekä itsenäisesti pohjaten vahvasti omiin arvoihini, jotka jälkeenpäin ajateltuina maksoivat osittain varmasti myös unelmatyöpaikkani. 

En silti kadu yhtään tiedostettua tai tiedostamatonta päätöstä tuona aikana, koska ne pohjautuvat omiin arvoihini eli toimintatapoihini toimia valmentajana. Luottamukseni yksittäisten pelaajien potentiaaliin ja ryhmäharmonian mahdollisuuteen olivat täysin oikeat, sillä valmentajavaihdoksen jälkeen joukkue on tehnyt seuraorganisaation vaatimaa tulosta voittamalla otteluita. Kuuntelemisen taitoa olen myös saanut kehittää tapahtumien jälkeen, sillä sekä henkilökohtaisesti että mediassa annetut lausunnot kertovat suoraan kömpelöstä viestintä- ja kommunikaatiotaidoistani, sanoista joita käytin tuona reilun kolmen kuukauden jaksona.

Tästäkin voitte päätellä sen, että tämän blogin pitäminen ja viestiminen ulkopuolisille ei ole itselleni mitenkään helppoa, mutta haluan silti viedä itseni epämukavuusalueelle ja yrittää löytää keinoja kehittyäkseni mm. paremmaksi viestijäksi tulevaisuudessa.

Kaikesta kokemastani ja alleviivatuista kehittymisen käännekohdista huolimatta kaikkein tärkeimpänä hetkenä itseni kehittämisen ja ihmissuhde taitojen kehittymisen osalta pidän käsillä olevaa hetkeä. Ilman huhtikuun lopun käänteitä en olisi tässä, kirjoittamassa ja altistamassa itseäni julkiselle arvostelulle. Kun katson uraani taaksepäin on matkalleni sattuneita muutamia käsittämättömän upeita sattumia, joiden johdosta olen tällä hetkellä tässä, en osaisi katsoa potkujani oikeasta perspektiivistä. Tälläkin asialla oli tarkoituksensa, vaikka tapahtumat tuntuivat erittäin pahalta ja epäoikeudenmukaiselta. 

Tapahtumat ovat tehneet minusta tietoisemman ja paremman ihmisen, isän, aviomiehen ja valmentajan. Näistä hetkistä pystyn ammentamaan paljon oppia tulevaisuuteen, ihan varmasti.