PÄÄVALMENTAJUUS HUIPPU-URHEILUSSA

PÄÄVALMENTAJUUS HUIPPU-URHEILUSSA 

Kuten olen yrittänyt edellisissä teksteissäni viitata muutamaan asiaan, jotka hankaloittavat valmentajan tehtävää. Silti tässäkin maassa on lukematon määrä valmentajia, jotka haluat olla jonain päivänä huippuseuran päävalmentaja joko Suomessa tai ulkomailla. Tuo unelma on monelle se ultimaattinen päämäärä johon pyritään pääsemään monilla eri keinoilla.

Itsekin olen kuulunut näihin nuoriin valmentajiin, jotka haluavat saavuttaa tuon päämäärän. Nyt kun olen sen tehnyt kahdessa eri seurassa sekä seurannut molemmissa seuroissa erittäin läheltä tuota roolia, voin hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa auki muutamia huomioita, jotka toivottavasti auttavat tulevien vuosien päävalmentajia ymmärtämään sitä mihin he ryhtyvät ottaessaan vastaan päävalmentajan tehtävän huippu-urheilussa.

Kuten olen kertonut on oma henkilökohtainen tapani luoda pelaajistolla psykologisesti turvallinen ja korkeaa vaatimustasoa mukaileva toimintaympäristö. Tässä on tavoitteena luoda pelaajille mahdollisuus olla se mitä he todella ovat etniseen ja kulttuurilliseen taustaan katsomatta tai siihen minkälaisesta valmennuskulttuurista he ryhmään tulevat. Jokaiselle ryhmän jäsenellä on rooli, joka pitää sanoittaa heille, vaikka uutiset olisivat miten negatiivisia pelaajan kannalta. Rehellisyys omista mielipiteistä pelaajalla ovat tärkeitä, mutta myös satuttavia mikäli odotukset ja realismi eivät kohtaa.

Huippu-urheilun lainalaisuuksiin kuuluu myös se, että harvoin päävalmentaja pääsee Suomessa tilanteeseen, jossa pelaajisto olisi täysin itsensä valitsema. Yleisimmin tähän vaikuttaa se, ettei päävalmentajuus kestä riittävän kauan muokkaamaan koko pelaajisto oman maun mukaan tai ettei kyseisessä ajassa ole taloudellisia resursseja vaihtaa materiaalia paljoakaan. Tottakai poikkeuksiakin on ja hyvä niin. Tämä luo uskoa siihen, että pitkäjänteisen työtä arvostetaan osissa suomalaisista seuroista.

Viimeisessä työpaikassani pääsin juurikin tällaiseen alussa kuvailemaani tilanteeseen viime tammikuussa. Suurin osa pelaajistosta oli jo valmiina, mutta joitakin palasi oli mahdollisuus viedä saada mukaan ryhmään. Jos otetaan pois kauden 2021 ja 2022 Veikkausliigan mestari, niin voin sanoa melko varmasti sen ettei missään muussa Veikkausliiga seurassa rekrytointiprosessi ole kovinkaan vahvoissa kantimissa. Usein se on ainoastaan päävalmentajan ja yhden tai korkeintaan kahden muun henkilön varassa. Rekrytointi perustuu lähes poikkeuksetta seuran sisäiseen videomateriaalin kahlaamiseen, johon lisätään jokin tietokoneohjelmiston luoman datan vertailu. Tämä on sinällään jo haaste, sillä aikuispelaajin oppimis- ja mukautumiskyky on huomattavasti matalampi kuin nuorilla pelaajilla. Kokemus tuo pelaajille esteitä ja ennakkokäsityksiä, jotka päävalmentajan pitää ottaa huomioon joukkuetta kasattaessa. Joka tapauksessa rekrytointien osalta puhutaan paljon myös onnesta, vaikka kuinka hyvin päävalmentaja tekisi oman työnsä yhdessä rekrytointi ihmisten kanssa. Kun katsotaan rekrytointeja isompien resurssien jalkapallomaista, on heidänkin onnistumisprosentti melkoisen pieni verraten heidän käyttämiin massiivisiin scouttaus ja rekrytointi osastoihin.

Päävalmentajan tehtäviin kuuluu rekrytoinnin lisäksi tietenkin päivittäisen arkilaadun suunnittelu ja toteutus yhdessä valmennustiimin kanssa. Viimeisessä työpaikassani päädyin toimintatapaan, jossa toteutettiin jaetun johtajuuden mallia. Tällä tarkoitan sitä, että valmennustiimissä olevat ihmiset omine eritysiosaamisalueineen keskustelivat pelaajien kanssa sekä esittelivät omat tuotoksensa joukkuepalavereissa. Lisäksi pelaajistoa pyrittiin ottamaan mukaan päätöksen tekoon siten, että kapteenistolta ja heidän valitsemiltaan luottopelaajilta kysyttiin mielipiteitä ja kokemuksia. Lisäksi jokainen valmennustiimin jäsen toteutti omaa prosessiaan kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen löytämiseksi joukkueen pelaajiston kanssa. Kaiken toiminnan tarkoituksena siis se, että kuulemisen tunne täyttyisi ja jokainen kokisi kuuluvansa ryhmään ja olevansa arvokas osa sitä. Joukkuelajin haasteet ison henkilömäärän suhteen suhteutettuna minulle suotuun aikaan kuitenkin estivät täydellisen ryhmäkoheesion syntymisen, tämä on vain ja ainostaan oma vikani.

Olin jo muutamia vuosia toteuttanut itseni kehittämisen taitoja ja siksi en epäillyt omia kykyjäni päävalmentajuudessa tämän osa-alueen osalta. Lisäksi korkea laijin sisältöosaaminen, jota ovat vahvistaneet muiden kollegoiden kommentit siitä, oli itselleni toinen merkittävä tekijä haasteen vastaanottamiseksi. Tiesin jo etukäteen tarvitsevani lisäosaamista ihmissuhde taitojen osalta ja erityisesti viestinnän ja kommunikoinnin osalla. Tulen kuitenkin teollisen yhteiskunnan valmentajuuden kulttuurista ja siinä toisten tekemät aikataulut ovat selkäranka, joten perusteluiksi riittääkin se, että kertoo tapojen olevan tutkittujen tietojen pohjalta rakennettu. 

Median nykymuotoinen tapa etsiä skuuppeja ja yleensä negatiivisia sellaisia, koska ne saavat nykyihmiset klikkaamaan sosiaalisen median kanavien kautta tulevaa uutismassaa ja saamaan toimittajan näyttämään suositulta ja osaavammalta. 

Kerroin  omat kehittämiskohteet ensimmäisessä paikallislehden haastattelussa, nimeten ne ihmisjohtamiseksi ja viestinnäksi. Joita sittemmin käytettiinkin minua vastaan samaisen toimittajan osalta, viimeiseksi puukotukseksi maassa makaavaan päävalmentajaa kohtaan huhtikuun lopulla. Tämä on myös osa-alue, johon tulevien päävalmentajien olisi hyvä valmistautua. 

Kyseisessä ensimmäisessä haastattelussa valitsin siis kehittämiskohteiksi ihmisjohtamisen ja viestinnän. Ihmisjohtamisen siksi, että olen saanut siitä ylivoimaisesti eniten positiivista palautetta koko valmentaja urani aikana, halusin siis parantaa vahvuuttani. Lisäksi valitsin viestinnän, koska menen helposti ja tahtomattani viestintätapaan, jota voidaan verrata poliittiseen jargoniin. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka viestintätapani perustuu positiiviseen palautteeseen, käytän helposti terminologiaa, joka on jalkapallo jargonia pahimmasta päästä. Itselleni ja valmennustiimilleni se on arkipäivää valmentajien työhuoneessa, mutta pelaajiston osalta tein olettamuksia siitä, että heidän käsityksensä termeistä on poikkeuksetta samalla tasolla. 

Tässä siis osa-alue, joka oli heikkeuteni ja sitä halusin myös kehittää. Kannattaa siis valita sanansa tarkasti varsinkin median suhteen, sillä tarkoitus on etsiä niistä asioita, jotka saisivat aikaan kohuotsikon ja klikkauksien kasvun toimituksen dataseurannassa. 

Voin antaa tähän vielä yhden konkreettisen esimerkin omien sanojeni huonosta valinnasta, jotta ulkoisen viestinnän tärkeys korostuisi. Sanoitin, viimeiseksi peliksi jääneen KuPS-Honka ottelun jälkeen, lehdistötilaisuudessa joukkueen yhteistoimintakulttuurimme täysin väärin. Sanoin antavani jokaiselle pelaajille kotiläksyjä seuraavalla päivälle siitä miten toimintoja voitaisiin parantaa. Tällä tarkoitin ainoastaan sitä, että olimme opetelleet yhdessä toimimisen kulttuuria sekä siitä, että jokainen ryhmän jäsen kantaisi vastuuta ryhmän toiminnasta. Tämä tulkittiin kuitenkin yleisesti niin, että heitin koko joukkueen bussin alle, ottamatta itse mitään vastuuta. 

Nämä sanavalinnat ja yleisen mielipiteen muodostuminen tähän suuntaan olivat varmasti myös osasyynä siihen, että minut vapautettiin tehtävistä kaksi päivää tapahtuneen jälkeen.

Mutta palataan myös tuohon konkreettiseen arkeen ja siihen mitä valintoja päävalmentajan pitää tehdä. Yksi tärkeimmistä asioista on valita lähestymistapa harjoitteluun ja sen rytmittämiseen viikkotasolla. Olen vahvasti tutkitun ja testatun tiedon ja mallien kannattaja. Siksi itselleni oli luonnollista lähestyä viikkorytmiä tutkitun ja testatun mallin mukaisesti, sama mitä olimme jo kaksi edelistä vuotta toteuttaneet ollessani apuvalmentajana. Sen tuomat hyödyt olivat olleet isompia kuin haitat, lisäksi olin ollut itse luomassa viikkorytmimallia edellisinä vuosina. Tässä mallissa isona määrittäjänä on pelaajiston kuormittamisen ja palautumisen suhde päivätasolla. Tämä vaatii tietenkin paljon kokemuksien lisäksi fyysien datan seurantaa sekä subjektiivisen palautteen keräämistä pelaajistolta. 

Suorituskykyvalmentajan työmäärä on valtava, kun se halutaan toteuttaa tasolla, jota pidin tarpeellisena tasona saavuttaaksemme tarvittavan suorituskykytason yksittäisiin otteluihin sekä otteluruuhkiin varsinkin kesän Europeliruuhkien aikana, jolloin matkustamisen jouhevuus nousee merkittävimmäksi tekijäksi, jos halutaan maksimoida ottelun lopputulos, varsinkin tuon otteluruuhkan jälkeen. 

Viikkorytmi rakentui siis kuormituksen ja palutumisen balanssiin, johon lisättiin yksilö-, osa- ja koko joukkue harjoitteita riippuen päivästä ja tavoitteista. Itselleni on tärkeää korostaa pelaajille sitä, että heidän päävastuulla oleva intensiteetti pysyisi aina harjoituksissa 100:ssa prosentissa ja valmentajien tehtävä on valvoa kuormittumisen ja palautumisen suhdetta peli- ja palautumisajoilla. Tämänkaltainen toimintakulttuuri vaatii tietenkin valtavaa etukäteissuunnitelman määrää, jotta kaikki tarvittava saataisiin harjoiteltua optimaaleilla peli- ja palautusajoilla, käytettävissä olevan pelaajamateriaalin ja -määrän suhteessa. Tämä toimintamalli on käytössä kaikissa Veikkausliigaseuroissa ja siksi sen kautta tuomat lisäarvot ovat pieniä, mutta tärkeitä, sillä tason tiputtaminen tuosta tietoon perustuvan tiedon perusteista vaisi toimintakulttuuria takaisin kohti mutu-valmennusta, jota teollisen yhteiskunnan valmennus oli pullollaan.

Viimeiseksi isoksi asiaksi nostan otteluihin valmistautumisen. Siinä päävalmentaja katsoo tulevan vastustajan ottelukokonaisuuksia tai osia siitä. Mikäli päävalmentajalla on käytössä analyytikko-osaamista omassa tiimissään, on tämä työmäärä merkittävästi helpompaa kuin itsekseen tekeminen. Kun luottamus analyyttisiin tekijöihin tai tekijään on korkea, voi päävalmentaja antaa valmistelun kokonaan tuolle henkilölle tai ryhmälle. Näin usein toimitaankin organisaatioissa, jossa analyytikko tiimeihin kuuluu useampi henkilö ja osaaja. 

Itse halusin aina katsoa tulevaa vastustajaa enemmän, jotta saisin kokonaiskuvan siitä miten he pelaavat. Tämän kokonaiskuvan luominen oli itselleni rauhoittava tekijä vaikka vastustaja olisikin pelannut pelissä eri tavalla kuin edellisessä ottelussa. 

Viimeisimmän työpaikkani analyytikko oli korkean luokan osaaja ja luottamukseni oli hänen havaintokykyynsä erittäin korkea. Tämän vuoksi luotin hänen tekemiin klippeihin, joita sitten yhdessä valittiin joukkuepalaverien materiaaleiksi. Tämän lisäksi halusin videomateriaali myös harjoituksista, varsinkin kun pelasimme isompia pelejä. Niistä kerätyt konkretisoidut toimintamallit ovat mielestäni erittäin hyvä lisäarvo pelaajien kehittämisessä ja palautteen antamisessa, varsinkin yksilöllisesti.

Yhteenvetona päävalmentajan työ on erittäin kilpailullinen ala. Maailmassa on erittäin paljon henkilöitä, jotka haluavat Khalifiksi Khalifin paikalle. Päävalmentajan työ on loppujen lopuksi todella yksinäistä vaikka olisi millainen tiimi ympärillään. Itsensä ja omien kykyjensä epäilemistä ja jatkuvaa epävarmuudessa elämistä. Kun tähän laitetaan se, että päävalmentaja altistaa itsensä päivittäin julkiselle arvostelulle ja häpeälle, on mentaalisen suorituskyvyn rajoja asetettu päävalmentajan tehtäväkuvassa melkoisen pitkälle. 

Useimmissa suomalaisissa seuroissa tukiverkosta näiden asioihin käsittelyyn on seuran puolelta olematon, mutta valmennustiimien sisäinen tukiverkosta on äärimmäisen ratkaiseva. Valmennustiimi ja sen jäsenet luovatkin tärkeimmän työkalun päävalmentajan jaksamiselle ja osaamisen kehittämiselle, koska seuraorganisaatioiden rajalliset resurssit tai arvot eivät mahdollista osaavan henkilön palkkaamista kyseiseen tehtävään valmennuksen tueksi. 

Mentaalisen turvattomuuden ja paineen lisäksi päävalmentajan pitää suoriutua perustehtävistään arkilaadun suhteen, joita kirjoituksen alkupuolella pyrin konkretisoimaan. Päävalmentajan työ käytössä olevilla resursseilla melkoista onnen ja tuurin kauppaa... rekrytoinnin pitää onnistua mahdollisimman hyvin, pelaajiston pitää tuntea pätevyyden tunteen täyttymistä yksilöllisesti ja ryhmänä, pelaajien ja valmentajien egot pitäisi pystyä työntämään syrjään yhteisen hyvän saavuttamiseksi ja arkilaatua, joka ratkaisee, pitäisi johtaa tietoon ja kokemuksiin perustuen avoimesti tunnustaen ettei päävalmentajakaan tiedä kaikkea kaikeasta. Tämän lisäksi media pyrkii etsimään klikkiotsikoita, nykyjournalismin kehittymisestä johtuen ja siten oman työpaikkansa säilyttämisen suhteen.

En siis lainkaan ihmettele, että jokut toimijat tässä joukkueurheilumaailmassa valitsevat toisenlaisen tavan valmentaa tai johtaa. Uskon, että jokainen päävalmentaja haluaa luoda oman täydellisen maailman oman työnsä korkean laadun saavuttamiseksi. Kuitenkin hyvin harva suomalainen kansallisen huipputason organisaatio pystyy tai haluaa tarjota tuota maailmaa kenellekään päävalmentajalle, vaan päävalmentaja joutuu tekemään äärettömän paljon kompromissejä toimintaympäristön suhteen.

Toivon jokaisen päävalmentajaksi haluavan miettivän tarkkaan, tuota mystistä ammattia kansallisen huipputason seurassa. Siinä on paljon hyviä asioita, mutta myös asioita, jotka kannattaa tunnistaa etukäteen. 

Tsemppiä omalle matkalle!