VALMENTAJUUS

 UUDEN SUKUPOLVEN VALMENTAJA

Kun puhutaan valmentantajuudesta on tärkeää tehdä jonkinlainen määritelmä myös oppimisesta, sillä valmentajan perustehtävä on auttaa oivaltamaan ja auttaa oppimaan.

Länsimäisessa kulttuurissa on valallaan samankaltainen oppimiskäsitys kuin edellisessä kirjoituksessa käyttämäni vertaus eläinten tehotuotannosta ja tehovalmennuksesta. Tässä oppimiskäsityksessä opettaja eli asiantuntija syöttää toisten, korkeasti koulutettujen, asiantuntijoiden määrittelemällä nopeudella tietoa oppijalle. Kun oppimäärä on syötetty ja testattu, oppija voi muuttua oppineeksi, lukeneeksi tai koulutetuksi riippuen siitä kuka termiä käyttää. Onneksi tämäkin toimintamalli on hiipumassa ja muuttunut siihen, että oppijoita pidetään aktiivisina tiedonkerääjinä oppimistuloksia etsittäessä. Iso kiitos suomalaisen koulumaailman muutoksen tekijöille.

Minulle oppiminen on aina ollut muistamista ja siksi jokaisen henkilökohtainen panostus oppimiseen on minulle tärkein elementti. Jotta muistamista eli oppimista voi tapahtua, pitää aiheen olla mielenkiintoinen. Tähän urheilu luo ensiluokkaisen tilaisuuden, sillä lajin pariin hakeutuminen on jo sinällään oiva maaperää toteuttaa korkeaa urheiljan omistajuutta toteuttavaa toimintamallia, toisin kuin koulumaailmassa tarjottu monialainen kokonaisuus.

Nyky-yhteiskunta heijastelee vahvasti inhimillisyyden ja ihmisyyden korostamista kaikilla aloilla. Viime vuosien aikana syntyneet kansanliikkeet muutamien ihmisyyttä korostavien arvojen ympärille, ovat siitä mielestäni täydellinen esimerkki. Urheilun fyysiseen suorituskykyyn perustuva toimintamallin ihannointi on muuttunut fyysis-psyykkiseksi kokonaisuudeksi , mentaalisella painotuksella eli ihmisen valmentamiseksi. Tämä ei tietenkään poista lajin sisältöosaamisen tarvetta, mutta lisää myös valmentajalle itsensä kehittämisen ja ihmisuhde taitojen osaamistarvetta. Urheilijoilta tuleva tarve valmennusosaamiselle muuttuu ja sen myötä myös valmenuksen osaajan kriteeristö. 

Uuden sukupolven valmentajat, joita jo urheilumaailmassa onneksi on, ovat valmiita tällaiseen vaikeaa muutosprosessiin, jotta heillä olisi kykyä auttaa urheilijaa. Uuden sukupolven valmentajat eivät koskaan käskytä urheilijaa tekemään, vaan he houkuttelevat arvoilla eli toimintamalleilla urheilijoita valitsemaan itse oikeanlaisen harjoitteen ominaisuuden kehittämiseksi, he kertovat syyt ja perustelevat miksi urheilijan kannattaisi hypätä nyt eikä sekuntia ennen tai sekuntia myöhemmin. Uuden sukupolven valmentajat näyttävät urheilijalle ainoastaan suuntaa ja jokainen urheilija löytää oman tiensä saavuttaa omia tavoitteitaan. 

Aluksi urheilijasta voi tuntua vapauttavalta se, että vapauksia on lisää. Realismi palaa nopeasti, koska vapauksien mukana tulee aina myös vastuuta. Autoritääriseen toimintakulttuurin tottunut urheilija ei osaa kantaa vastuuta niistä asioista, joista valmentaja on ennen kantanut vastuun. Uuden sukupolven valmentajat eivät olekaan tekemässä kaikkia päätöksiä urheilijan puolesta, vaan päätöksen teon vastuu on urheilijalla. Autoritäärisessä valmentamisessa valmentaja asettaa aina minimitavoitteen, tätä ei urheilijakeskeisessä toimintamallissa tehdä, vaan urheilijalle annetaan vapaus valintaan ja osittain myös keinoihin.

Uuden sukupolven valmentajuus ei ole lepsuilua tai sitä, että urheilijalta hyväksytään mitä vaan. Se on urheilijan maksimaalisen potentiaalin etsimistä yhdessä. Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen tarkoittaakin sitä, ettei toiselta hyväksytä keskinkertaista tai vetelää suoritusta vaan urheiljalta vaaditaan enemmän ja parempaa tasoa, koska ihmistuntemus on opettanut valmentajalle sen, että urheilijasta on enempään.

Todellisuudessa urheilijakeskeinen valmentaminen ei ole mikään uusi juttu vaan sitä ovat edistykselliset valmentajat tehneet jo vuosikymmeniä. Tuolloin urheilijat eivät olleet millään tasolla valmiita vastaanottamaan kyseistä toimintamallia vaan vastareaktiona he menivät avautumaan seurajohdolle osaamattomista valmentajista, jotka kyselivät urheiljoiden mielipiteitä. Mutta provosoidakseni valmentajakuntaa käytän tässä jutussa termiä uuden sukupolven valmentaja, koska nyt uuden sukupolven urheilijat ovat valmiimpia uuteen toimintamalliin.

Uuden sukupolven valmentajan työkalut ovat kyseleminen, kuunteleminen, kannustaminen ja kiittäminen. Näitä työkaluja käyttämällä valmentaja ymmärtää mikä urheilijaa motivoi, mitä he toivovat ja mikä heitä pelottaa. Kun uuden sukupolven valmentaja omaa poikkeuksetta myös korkean empatiakyvyn pystyy hän sen ja työkalujen avulla ymmärtämään urheiljan ihmisenä, eikä välineenä toteuttaa valmentajan tai seuraorganisaation tavoitteita.