TEOLLISEN YHTEISKUNNAN VALMENTAJA

TEOLLISEN YHTEISKUNNAN VALMENTAJA

Yleisimmin valmentaja urheilussa määritetään ohjaajana ja harjoittajana. Nämä toimenpiteet kohdistuvat henkilöön tai ryhmään, jolle on asetettu tai joka on itse asettanut tavoitteet. Urheilun ulkopuolella valmentajalla on laaja-alaisempia määritelmiä, mutta tässä blogissa haluan kohdentaa näkökulman urheiluvalmentajuuteen.

Jotta voimme yrittää ymmärtää urheiluvalmennuksen nykyhetkeä, tulee meidän katsoa historiaa ja yrittää löytää syitä nykytilaan. Uskon juuri syiden nykyiseen valmentajuuteen löytyvän teollisen yhteiskunnan syntyhistorian alkulähteiden ajoista. 

Tuolloin sotien jälkeen alkoi kehittymään huippu-urheilu, jolla tarkoitettiin kilpailemista kaikilla mahdollisilla keinoilla muiden maan urheilijoita vastaan. Tähän tarvittiin asiantuntijoita, joilla oli kokemusta tuon tasoisista toiminnoista. Heistä alettiin muokkaamaan autoritäärisiä johtajia, joiden kokemus ja koulutus toivat uskottavuutta, kun asiaa tarkasteltiin urheilijan näkökulmasta. Kun tähän alkuvaiheen toimintamalliin lisättiin fysiologian ja biomekaniikan ammattilaiset, peilasi huippu-urheilu teollisen yhteiskunnan liukuhihna toimintamallia erinomaisesti. Urheilijat olivat materiaalia, joita valmentajat ja lääkärit muokkasivat haluamallaan tavalla. Pisimmälle tämä toimintamalli vietiin varmasti DDR:ssä, jossa arvokisojen voittamisesta rakentui jopa kansallisen identiteetin perusjalka, jossa kaikki valtiolliset keinot ja resurssit olivat urheilun käytössä.

Kun lähimenneisyys on tämänkaltainen ja iso osa nykyvalmentajissa on edellä kuvatun koulutusjärjestelmän urheilijoita. Ei ole mielestäni lainkaan epäselvää miksi urheiluvalmentamisessa on edelleen henkilöitä, joiden mielestä valmentajien tehtävä on kannatella urheilijaa ja kertoa hänelle kuinka urheiljan suorituskyky paranee. Tämän koulukunnan valmentajat teettävät harjoitteita, kontrolloivat kehittymistä testeillä ja kertovat urheilijalle vastauksia osaamisesta ja osaamattomuudesta.

Tätä kutsun tehovalmennukseksi, jota on nykyhetkessä helpointa verrata eläinten tehotuotannon kaltaiseen toimintaan. Tässä toiminnassa eläimestä eli urheilijasta on tarkoituksena mahdollisimman nopeasti eli tehokkaasti kasvattaa syömäkelpoista eli kilpailevaa materiaali, mausta eli maksimaalisen potentiaalin saavuttamisesta välittämättä. 

Tehovalmennuksessa valmentaja pursottaa omaa erinomaisuuttaan urheilijan suusta sisään valmentajan valitsemaan nopeutta ja kertoo harjoitteiden sisäistyvän asiantuntijoiden määrittämien aikataulujen mukaisesti. Mikäli näiden ulkopuolisten asiantuntijoiden määrittämät aikavasteet eivät toteudu yksittäisen urheilijan kohdalla, osaa tehovalmentaja nimetä urheilijan puutelistan helposti ja vaivattomasti.

Kun teollisen yhteiskuntamallin kehittämä valmentaja korostaa omaa osaamistaan, koulutustaan ja kokemustaan, hän haluaa rakentaa luottamussuhteen urheiljaan, jonka on helppo turvautua valmentajaan vaikeina hetkinä. Jokainen ihminen etsii turvaa ja hyväksyntää ja tätä teollisen yhteiskunnnan valmentaja tarjoaa mielellään urheilijalleen. Syntyy kaksisuuntainen riippuvuussuhde pätevyyden tunteen täyttämiseksi. Molemmat osapuolet saavat tyydystä perustarpeisiinsa ja tavoitteet unohtuvat tai vähintään hämärtyvät.

Mielestäni on onni, että yhteiskuntamme on muuttumassa poispäin hierarkisesta toimintamallista, jossa joku johtaa ja joku toinen on johdettavana. Tämä tulee esiin urheilijoissa, jotka jo tällä hetkellä haluavat vastauksia miksi mitäkin tehdään. He haluavat myös olla aktiivisia toimijoita omien unelmien toteuttamiseksi. Osa urheilijoista osaa jo vaatia omistajuutta omasta urastaan ja tämä on teollisen yhteiskunnan valmentajille kuolinisku.

Kiitos nykyurheilijoille, joiden rohkeus kysyä on muuttamassa valmentajuutta ja sen osaamistarpeita merkittävästi poispäin teollisen yhtetiskunnan luikuhihna mallista.