POTKUT

 POTKUT 

Potkut on väärä termi omalle kohdalleni tulleesta kriisistä huhtikuun lopulla. Kyseessä oli tehtävistä vapauttaminen, jossa on sopimusteknisesti erilaisia ominaisuuksia kuin potkuissa eli irtisanomisessa. Suomen kielessä potkut tarkoittaa työsuhteen tai vastaavan purkamista. Tehtävistä vapauttaminen tarkoittaa palkkalistoilla olemista ilman työvelvoitetta... ero on siis melkoisen suuri.

Varmasti edellisestä virheellisestä tiedosta johtuen kohtaamieni ihmisten suhtautuminen minun tilanteeseen on ollut melkein poikkeuksetta negatiivinen. Ystävien sympatiakyvykkyys on ollut ylitse vuotavaa, koska suurin osa on luullut perheemme joutuvan tyhjän päälle, varsinkin taloudellisesti. 

Jalkapallomaailman ammatillisissa työsuhteissa tilanne ei kuitenkaan ole sellainen. Valmentajat, pelaajat ja muut henkilöt tekevät yleisemmin määräaikaisen sopimuksen, jossa molemmat sopijapuolet sitoutuvat yhdessä sovitun ajanjakson ajaksi laittamaan oman osaamisensa peliin. Mikäli ennalta sovitun ajanjakson aikana jompi kumpi osapuoli haluaa purkaa voimassa olevan sopimuksen ilman sopimusehdoissa määritettyjä tekoja sopimusrikkomuksista, syntyy purkua haluavalle osapuolella korvausvelvoite.

Edellä kuvatun kaltaiseen tilanteeseen jouduin myös itse vaikka lehdissä olikin toista tietoa. Olen siis edelleen edellisen työnantajan palkkalistoilla ilman työvelvoitetta eli työsopimustani ei ole purettu. Seuran taloudellinen korvausvelvoite päättyy kun aloitan työt seuraavassa työpaikassani tai määräaikainen sopimus päättyy tai muuta asiasta sovitaan yhdessä.

Näin se on ollut jo vuosikausia ja tulee olemaan jatkossakin, sillä myös jalkapalloseuroja tai yhtiötä, jotka ovat seurojen takana, koskee sama työlainsäädäntö kuin muun alan yrityksiäkin. Siksi ystävät ja tuttavat voitte tulla vapaasti juttelemaan asiasta, eikä tarvitse vaihtaa kadun puolta kun kaupungilla kohdataan sattumalta.

Ymmärrän täysin ihmisten kykenemättömyyden kohtaamisiin kuluneen kolmen kuukauden aikana, sillä tietämättömyys on estänyt suurinta osaa olemasta niin sanotusti normaali. Kyseiseltä tilanteelta oltaisiin vältytty mikäli lehdistöllä ei olisi taipumusta hakea klikki-otsikoita omissa alustoissaan. 

Ystävyyssuhteiden muutokset ovat olleet itselleni todellinen yllätys menneen ajanjakson aikana. Potkujen tai tehtävistä vapauttamisen yhteydessä kukaan ei ole puhunut siitä, että itse asiassa suurin muutos tapahtuu juurikin ystävyyssuhteiden kanssa. Omalla kohdallani ne ihmiset joiden kanssa olin viettänyt erittäin paljon aikaa viimeisen kolmen vuoden aikana, olivat poissa. Poissa siis sillä tavalla, että heidän hektinen arkensa jatkui ilman minua. Valmennustiimin ne ihmiset, jotka ovat olleet arkipäivää kolmen vuoden ajan, jopa enemmän kuin omat perheen jäsenet, ovat tavoittamattomissa. Arjen ystävyys, kohtaamiset, ilojen ja surujen jakaminen ja hulvattomat läpät ovat poissa. Ihmissuhteiden muutos jalkapallovalmentajan arjesta omalla kohdallani oli se kaikista vaikein ja ehkä myös kipein asia.

Ne ystävät, jotka ovat kaikesta huolimatta olleet tukena, sekä ammattiauttaja että kollegat, jotka ovat jaksaneet kuunnella ja kysellä kuulumisiani ovat olleet tärkeä osa oman identiteettini uudelleen kasaamistani. Heidän taitonsa kysellä ja kyseenalaistaakin ovat olleet työkaluja eheytymiseeni. Kaikista tärkeintä asia on kuitenkin ollut oma suhtautumiseni tapahtumiin. Kriisi, josta itse käytän mielummin sanaa oppimisen mahdollisuus, pakotti minut työstämään asioita, joita en tajunnut olevan olemassa. Tunnen itseäni jo sen verran ja olen työstänyt Kuka minä olen -kysymystä riittävästi ymmärtääkseni sen, että ilman huhtikuun lopun tapahtumia olisin helposti "lipsahtanut" kilpamaailman pimeälle puolelle. Siis sille puolelle, jossa taulukoilla ja sisältöosaamaattomien arvostuksella määritetään se kuin hyvä valmentaja tai ihminen olen. Ulkopuoliset mittarit ja määrittäjät olisivat voineet saada minusta otteen, josta irti päästäminen olisi myöhemmin ollut vieläkin vaikeampaa.

Otsikko mainitun tapahtuman jälkeen lähes poikkeuksetta ensimmäinen tunne on helpotus. Tämä johtuu mielestäni juuri siitä, että vapautettu valmentaja pääsee pois tilanteesta, joka on jollain tasolla tuntunut vaikealta. Tämän lisäksi ihmiset ovat sanoittaneet minulle tunteeksi häpeää. Häpeää siitä, ettei pystynytkään toteuttamaan tehtävää. 

Molemmat nämä alkutunteet jäivät itseltäni kokematta. Helpotuksen tunteen pois jääminen selittyy mielestäni sillä, että aikaa oli kulunut niin vähän ja siksi, että kevään seuran sisäiset haastavat hetket olivat jo kuitenkin muutamien viikkojen takana. Häpeän tunteen puuttumista, en osaa edelleenkään sanoittaa täysin, mutta luulen sen ensisijaisesti liittyvän omaan tapaani suhtautua, ei kriisiin vaan oppimisen hetkeen. En myöskään kyynistynyt, vaan koin tarpeelliseksi imeä oppia tästäkin montusta mikä matkalleni osui.

Kolme kuukautta olen tehnyt työtä eheytymisen kanssa päivittäin. Tällä hetkellä olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että omalle kohdalle osui tapahtuma, joka pakotti minut omien arvojeni tutkimiseen. Tapahtuma antoi suuntaa sisäiselle puheelleni siitä, millaiseksi haluan tulla. Ilman tuota olisin jotain muuta, kuin mitä todellisuudessa haluan olla. Onnellisuus lisääntyy kaikilla tasoille, ymmärrys kiitollisuuden merkityksestä on vahvistunut ja uskon tietäväni vastauksen siihen kaikkein tärkeimpään... Kuka minä olen. Tämä antaakin mahdollisuuden seuraavalle matkalleni... Millaiseksi haluan tulla ja kontrolloinko itse omaa elämääni?