ARVOSTUKSEN PUUTE SUOMALAISTEN SEUROJEN URHEILUJOHTAMISESSA

ARVOSTUKSEN PUUTE SUOMALAISTEN SEUROJEN URHEILUJOHTAMISESSA

En tiedä voisinko olla ajankohtaisempi tämän kirjoituksen kanssa, jota olen kirjoitellut jo pitkin kesää. Omat kokemukseni päävalmentajan tehtävissä pääsarjoissa ovat olleet hetkiä joihin peilaan tämän kirjoituksen näkemyksiä. Lisäksi lainaan anonyymisti niiden kollegoiden sanoja, jotka ovat omista kokemuksistaan uskaltaneet minulle kertoa.

Puutteellisessa ja olemattomasta urheilujohtamisessa on esimerkkejä vuosien saatossa vaikka kuinka ja paljon. Ensimmäinen ongelma on urheilujohtamisen arvostuksen puute ja toinen osaamattomuus. Arvostuksen puute seuroissa näkyy ensisijaisesti siinä ettei urheilujohtajia tai urheilutoimenjohtajia kaikissa seuroissa ole. Mikäli tällainen urheilujohtamiseen erikoistunut ihminen löytyy ollaan astuttu ensimmäisen kynnyksen yli.

Minulle on perusteltu urheilusta vastaavan henkilön puuttumista sillä, että se on puhdas kuluerä. Kuluerä, jonka hyödyistä on kovin vähän näyttöä. Mikäli urheilujohtaja tai urheilutoimenjohtaja ei tuota seuralle mitään, on tällaisen kapea katseisen ja lyhyt jänteisyyden näkökulma täysin ymmärrettävää. Palkkauksesta vastaa kuitenkin aina hallitus ja/tai omistaja sekä toimitusjohtaja. Näiden henkilöiden korkea jalkapallon sisältöosaaminen ei on koskaan syy hallitustoiminnan ja toimitusjohtajan pesteihin. Seuraomistajat ovat sitten täysin eri asia, josta olenkin jo kirjoittanut edellisiin kirjoituksiini riittävästi.

Kuitenkin nämä jalkapallon sisällöstä ja analytiikasta tietämättömät usein tekevät yhdessä päätöksen päävalmentajasta ja urheilutoimenjohtajasta. Kaikki siis perustuu pääsääntöisesti entisiin näyttöihin näiden kahden henkilörekrytoinnin osalta. Dilemma syntyykin siitä, että kun urheilujohtajia ei juurikaan ole on heidän näyttöpaikkansa lähes olemattomia. On siis erittäin epätodennäköistä, että tehtävät lisääntyvät jatkossakaan kun perusteina ovat kuluerä ilman tuottoa sekä vähäiset näytöt.

Niissä seuroissa, joissa urheilujohtaja löytyy tai joissakin tapauksissa voisin kutsua heitä myös henkilöiksi joiden tittelinä on urheilujohtaja tai urheilutoimenjohtaja. Useimmissa seuroissa heidän työnkuvansa on katastrofaalinen tai sitten henkilön soveltuvuus kyseiseen tehtävään on vajaa, joissain kuulemani mukaan myös olematon. Sekalaisen ja monimuotoisen työnkuvan vuoksi urheiljohtajat sekaantuvat tahtomattaan tai omasta tahdostaan kaikkiin asioihin mitä seurassa tehdään. 

He kartoittavat ja kasaavat seuran omien talenttien listaa, he etsivät pelaajia agenttien välityksellä sekä omia kanavia käyttäen sekä datatietoja verraten. Samaa prosessia he tekevät Suomessa, Skandinaviassa ja vähintäänkin Euroopassa sekä Afrikassa. Osalla löytyy kontakteja myös Etelä-Amerikkaan ja siksi sieltäkin pelaaja Suomen sarjoihin saapuu. Tämän lisäksi heidän tehtävänkuvaan on merkattu joukkueen pelillisen prosessin analysointi ja vauhdittaminen niinä hetkinä kun sakkaamisen alkumerkit nousevat ilmaan. Urheilujohtajan pitäisi pystyä tukemaan päävalmentajan kehittymiseprosessia sekä haastamaan jo vanhentuneita näkemyksiä ja tapoja.

Vain harvassa seurassa on alettu ymmärtämään kyseisen toimenkuvan haastavuus ja rinnalle on rakennettu scouttaukseen ja rekrytointiin erikoistuneita yksiköitä eli tiimejä. He tuottavat satojen ja satojen pelaajien tarjonnasta esikatselmuksen ja karsinan. Tämän jälkeen urheilujohtaja päävalmentajan kanssa tekee lopulliset valinnat rekrytoinnin seuraavista vaiheista. Mikäli tällainen toimintamalli on käytössä niin urheilujohtajan onnistumisen todennäköisyydet kasvavat merkittävästi. Lisäksi aikaa jää, varsinkin päävalmentajan kehittymisen prosessin tukemiseen.

Suomessa lähes kaikki urheilujohtamiseen erikoistuneet ihmiset ovat enemmän juurikin rekrytointin puolella, ei niinkään tukemassa pelillisen kehittymisen prosessia. Unelmatilanteessa urheilujohtaja on kansainväliset kontaktit omaava verkostuitumisen ammattilainen, jolla on erittäin korkea osaaminen jalkapallosta pelinä. Jos seuroissa palkattaisiin korkean sisältöosaamisen ihmisiä, joiden analyyttiset kyvyt toisivat seuroille säästöjä merkittävästi myös toisella tavalla.

Vuonna 2023 Veikkausliigaseuroista seitsemän seuraa on vaihtanut päävalmentajaa kesken sesongin tähän mennessä. Kuten arvata saattaa ei tämäkään ole ilmaista lystiä. Näissä tilanteissa seurat maksavat päävalmentaja palkkaa kahdelle ihmiselle yhtä aikaa. Osassa seuroista uudelleen organisointi tehdään edellisen valmennustiimin tehtäväkuvien uudelleen järjestelyjä ja toivonkin jokaisen valmentajan arvostavan omaa osaamistaan sen verran, että osaa vaatia seurajohdolta sen osoittamista päävalmentajan palkkausta vastaavalla palkan korotuksella tai bonuksella.

Mikäli urheilujohtamisen arvostus olisi seuran omistajien, hallituksen ja toimitusjohtajan prioriteetti listalla korkealla uskon seurojen rahojen säästyneen vähintäänkin muutaman urheilujohtajan palkkaukseen. Tämän lisäksi päävalmentajat ja sitä kautta valmennustiimit voisivat paremmin. Työssä jaksaminen lisääntyisi potenssiin jotain ja kommunikointi lisääntyisi joukkueen sisällä. 

Omat kokemukseni ja saamani tiedot kuitenkin viittaavat jokaisen erotetun tai tehtävistä vapauttamisen kohdalla kommunikointi eli viestinnällisiin haasteisiin. Joukkueiden pelaajat sanottavat sen usein luottamuksen katoamisena tai kuten omalla kohdallani sekavuutena viestinnässä.

Kuten olen yrittänyt tekstissäni piirtää, on ongelmien alkulähde seurojen päättäjien osaamattomuus. Tämän vuoksi urheilujohtamiseen erikoistuneiden ihmisten määrä on pieni. Toinen iso ongelma on se, että urheilujohtamisen vastuuhenkilön toimenkuva on täysin väärä sekä kohdennukseltaan että määrältään. Jokainen päävalmentaja jonka kanssa olen jutellut on ollut tyytymätön oman urheilujohtajansa ajankäyttöön joukkueen parissa sekä omana ihmisjohtajanaan. Ettei vaan kenellekään tulisi mieleen tätä lukiessa, että syyllistän urheilujohtajia, korostan vastuun olevan täysin palkkaajien ja toimitusjohtajan.

Ehkä jonain päivänä seuroissa on isommat valmennustiimit sekä urheilujohtamisen yksikkö, josta löytyy tehtävän jakajia scouttaukseen, rekrytoimiseen, pelin analysointiin sekä päävalmentajan ja valmennustiimin ihmisjohtamiseen. Tämä takaisi myös sen, että seurojen valitsemalla linjalla jatkettaisiin todennäköisimmin myös uusien päävalmentajien kanssa eikä 180 asteen suunnanmuutoksia tehtäisi pelkkien nimien vuoksi. Tämäkin on nähty suomalaisissa seuroissa tänäkin vuonna ja uskon saman toiminnan jatkuvan ilman tärkeitä urheilujohtamisen ammattilaisia, koska en usko hallitukseen valittavien tai toimitusjohtajien jalkapallon sisältöosaamisen kasvavan siinä määrin, että pelkästään heidän osaamiseen ja tekemiseen kannattaisi sataprosenttisesti nojata.