VALMENTAJUUS, INTOHIMO -AMMATTI

VALMENTAJUUS, INTOHIMO -AMMATTI

Kevät on jo pitkällä, leskenlehtien ensimmäiset silmut avautuvat ja luonto alkaa heräilemään talvihorroksestaan. Ruoho pilkottaa pientareilla ja jalkapallokentillä alkaa kuhina. Tämän uuden alun ja toivon aikakaudella, alkaa myös kotimainen pääsarjajalkapallo. Odotukset ja energisyys lisääntyy kaikilla sektoreilla.

Noilla sanoilla en olisi vuosi sitten pystynyt kuvailemaan kevättä ja Veikkausliigan alkua. Tunnelmat olivat toki odottavat, mutta samalla jännittyneet ja pelokkaat. Epävarmuus oli läsnä koko ajan. 

Intohimo -ammateissa, kuten valmentaminen, ihminen sukeltaa ammattiinsa sisälle usein niin, että melkein kaikki muu menettää ympärillä merkityksensä. Valmentaja kamppailee itsensä kanssa siitä, että voiko ja pitäisikö tehdä enemmän. 

Tätä vuoropuhelua valmentaja käy itsensä kanssa myös siviilipuolella. Perheelliset ammatinharjoittajat kamppailevat ajankäytöstä työn ja perheen välillä. Yksineläjillä tätä kamppailua ei ole, vaan käytännössä poikkeuksetta intohimo priorisoidaan ennen ystäviä tai läheisiä. Molemmilla kuitenkin riittämättömyyden tunne on päivittäistä suurimmalla osalla valmentajista. Energiaa valutetaan pieniin ja suuriin asioihin, mutta tarve olla tarpeellinen on eniten työntävä ja samalla kuluttava voima.

Kaikkien intohimo -ammattien tyyppivika on uupuminen. Tämä on yleisempää kuin missään työhyvinvointi- tai työterveysmittauksessa ilmoitetaan. Jokainen valmentaja kokee sen jossain vaiheessa, eri tasoilla, mutta kokee joka tapauksessa. Sitten on ihmisestä itsestä kiinni se kuin sen käsittelee. Ne, jotka eivät tunne itseään ovat suurimmassa vaarassa. Nämä valmentajat toimivat niin, että puheet ja teot ovat ristiriidassa. Se on ensimmäinen merkki siitä, ettei asiat ole enää täysin omassa kontrollissa.

Konkreettisen esimerkin tästä voisi asettaa sanoiksi vaikka "kuvitteellisen tilanteen" kautta, jossa joukkueessa ollaan pyritty luomaan toimintakulttuuria, jossa on lupa tehdä virheitä ja kokeilla. Kun näin tapahtuu, valmentaja pelin jälkeisessä palaverissa ihmettelee muulle joukkueelle ääneen sitä miksi urheilija teki noin. Mikäli valmentaja itse tai kukaan hänen valmennustiiminsä jäsenistä ei tätä havaitse  ja sanoita tilannetta ääneen, ollaan luisumassa poispäin siitä mitä oltiin tekemässä.

Onneksi nykypäivänä on täysin luonnollista, myös urheilussa, saada apua omien voimavarojen kehittämiseen. Urheilupsykologipalvelut ovat monessa paikassa jo helposti saatavilla urheilijoille ja seurojen toimistoväkikin saa työnohjausta esimiehiltään päivittäin. Koen itse sekä kollegoiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella niin, että usein valmentajat jäävät näissä hetkissä jotenkin väliinputoajiksi. Seura-arjessa valmentajuus koetaan jotenkin toimistotyön ja urheilijan välimaastoksi. Usein valmentajat seikkailevat molemmilla puolilla ja tästä syystä identifiointi jää välimaaston tasolle.

Tähän täytyy jälleen kerran nostaa esille nykyisen työnantajani erinomaisuus, joka on huomioinut myös "väliinputoja-ryhmän" ja tarjoaa apua itsensä kehittämiseen. Muissa työpaikoissa olen itse auttajan ja maksanut omasta pussistani, jokaisen tunnin, jota olen käyttänyt ammattilaisten kanssa.

Oman valmentajuuteni käännekohdasta on 352 päivää. Tuosta päivästä alkoi todellinen kiihdytyskaista itseni tuntemiseen ja omien arvojen uudelleen järjestelyyn. Päätin, että otan itse kontrollin omasta elämästäni, jotta voin saavuttaa ne päämäärät joita olen itselleni asettanut.

Ei ole ollut helppo matka tähänkään saakka ja tuo matkakin on edelleen kesken. Edelleen viikoittain kamppailen itseni kanssa ja yritän muistuttaa itseäni positiivisella sisäisellä puheella asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Silti hairahdan usein väärälle puolelle ja teen asioita, jotka eivät edes auta saavuttamaan omia tavoitteitani ja unelmiani. Ottelutapahtumat ovat minulle ylivoimaisesti vaikeimpia. Niissä tunnepuoli aukeaa niin selälleen kuin olla ja voi. Harmittaa usein jälkeenpäin, etten tänäänkään pystynyt olemaan se minkä tiedän olevan paras mahdollinen versio itsestäni. Onneksi olen jo kuitenkin siinä vaiheessa, että tunnistan tilanteen ja pyrin muuttumaan. 

Kannustan kaikkia valmentajia etsimään itselleen apua itsensä kehittämisen taitojen saralle. Peruskysymysten jatkuvaa kelaamista ja tilanteen arviointia omiin arvoihin nojaten. Mikäli et ole vielä aloittanut matkaasi itsesi tuntemiseen on nyt erinomainen hetki, koska kevään tulo luo lisäenergiaa jo itsestään ja antaa mahdollisuuden uuden aloittamiseen luonnostaan.

Viimeiseksi haluan muistuttaa kaikkia ihmisiä inhimillisyydestä ja solidaarisuudesta. Kun tänäkin vuonna joku valmentaja vapautetaan tehtävistä tai saa potkut, jättäkää sanomatta ne pahat sanat, jotka tulevat teille tunnekuohuissa mieleesi. 

Sen lisäksi, että valmentajan koko minä-kuva romuttuu töiden loppumisen vuoksi, on vaimot, lapset, ystävät ja muut läheiset myös tulilinjalla. Jokainen sana, jonka esimerkiksi valmentajan lapsi saa kuulla koulussa, hänen isänsä tai äitinsä huonoudesta, jättää arven valmentajan lapsen sisimpään. Samoin supattelut ja tuijottelut kaupan kassajonossa eivät auta kumpaakaan osapuolta tulemaan paremmaksi ihmiseksi tilanteen jälkeen. Läheiset myötäelävät ja kärsivät vähintäänkin yhtä paljon kuin itse valmentaja ilman, että heillä on mitään osaa tai arpaa vallitsevaan tilanteeseen. 

Muistakaa noissa hetkissä etiikan kultainen sääntö: "Älä tee muille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän", niin me kaikki voimme jatkossa paremmin.